Pilvet liikkuvat eteenpäin välillä avaten, kuin salaisuuden verhoa, ikkunoita taivaan sineyteen. Kellossa sekunnit, minuutit ja tunnit vääntyvät päiviksi, kuukausiksi ja vuosiksi! Kun aamulla verhot avaa, autot sinkoilevat edestakaisin ja ihmiset ryntäilevät bussipysäkeille; paniikki haisee. Kun illalla verhot sulkee, sama.
Elämä kuljettaa meidät tiettyyn pisteeseen, jossa teemme arviot siitä, kuinka tähän on tultu ja kuinka tästä eteenpäin. Sitten tulee taas uusi piste, jossa arvioidaan, tai jos ei arvioida, todetaan.
Kaikenlaisia muitakin tapoja on. On muitakin tahoja, jotka voivat sen todeta, kuinka sinulla menee. On työnantaja, on äiti, isä, puoliso, avo,-avompi tai avoin, jos ei -avio, kela, oppilaitos, ystävät, kanssa-autoilijat, kaupankassa, mäkkärin myyjä, baarimikko (viimeinen usein elokuvissa). Näitä tavallisesti. Joskus se voi olla poliiisi, vanginvartija, seuraava annos päihdyttää substanssia, sen kaverin äiti, jonka hengen riistit, kuka vaan.
Aikansa ottaa se, että oppii itse tulemaan tietoiseksi siitä, että vain ja ainoastaan oma arvio siitä, missä menet ja minne haluat mennä, on tärkeää. Jos sinulle viisitoista kesäisenä, koulun epäpätevä opinto-ohjaaja sanoo, että menepä pullaopistoon opettelemaan nisun taikinointia, koska muuhun ei keskiarvosi riitä, niin se ei taida olla kuitenkaan se paras ja varteenotettavin taho, joka määrittelee sen, mikä sinusta tulee.
Olen itse säästynyt niiltä kommenteilta, jossa ihmisyys puetaan kerjäläisen viittaan ja poljetaan syvimpään suohon, mistä sitten on elinaika kammeta itsensä ylös ja eheytyä, jos eheytyä ehtii. Pointti on se, että usein, Suomessa ja muuallakin, ihminen täytyy ensin riisua itsetunnosta, että sen voi taas pukea päälle. Jotkut on riisuttu niin riisutuksi, ettei pukemiseen enää riitä elinaika. Näitä kohtaloita olen nähnyt aiemmissa ammateissani niin paljon.
Miksi ryhdyn kirjoittamaan blogia? Blogioppaissa sanotaan, että mieti syyt, että voit kirjoittaa. Ja, että ihmiset kiinnostuisivat! Tässä on se juttu! Miksi kaikkien asioiden näkökulma on se, että muiden täytyisi kiinnostua? Mikä määritelmä kenenkään tekemiselle on se, kuinka moni siitä on kiinnostunut? Olympilaisissa miehet heittelivät keihästä suljetuissa oloissa keskenään muutama tuhat vuotta sitten alasti, runoilijat ja taidemaalarit ovat tukahduttaneet tuskaansa paperille ikuisuuksia; ei heillä ollut mielessä, että nyt tehdään tästä hitti ja minusta tulee sankari. Ok, on todellakin ok olla oman elämänsä sankari ja kokea, että siinä on onnistunut. Se onkin se juttu! Kokea, että hemmetti, minä olen, minä olen tehnyt; se on hyvä, olen onnistunut; se on suuremmoista! Olen, on jo sekin jotain, se on lähtökohta! Mitä olen, se on muutettavissa ja voi olla myös muuttumaton, paitsi ei biologian näkökulmasta.
Minä olen itse ollut useita asioita ja paljon ja monelle, ja en kenellekään. Olen saavuttanut ja saavuttanut sellaisen paikan ja aseman itseni keskuudessa, että kirjoittaminen tuntuu tärkeältä. Nyt. Nyt olen siihen valmis myös.
Niinpä kirjoitan elämästäni ja kokemuksistani ennen tätä päivää ja tämän päivän elämästä kaupparatsuna, valmentajana, isänä ja miehenä eri liitteillä.
Samuli.
elämä, ihminen, kaupparatsu, minä, myyntimies